hyvä brändi joutsenlammella ©Marju Aavikko Kensington Gardens

Hyvä brändi

Hyvä brändi kasvaa sisulla ja sydämellä

Kiinnostava ja hyvä brändi on tutkimusten mukaan rohkea ja edistyksellinen. Kun haussa on vahva suomalainen brändi, Aku Ankka -lehden brändi ei nouse ensimmäisenä mieleen, vaikka se on tehnyt markkinointia jo pitkään oivaltavasti ja idearikkaasti.

Hyvällä brändillä on aina tarina ». Aku Ankka syntyi 1934 Disneyn animaatiostudiolla, mutta alkoi esiintyä sarjakuvissa vasta joitakin vuosia myöhemmin. Nykyisin tunnettu ja rakastettu hahmo löysi omimman muotonsa piirtäjä-käsikirjoittaja  Carl Barksin » taidokkaassa käsittelyssä. Sarjakuvistaan klassikoita luonut Barks sanoi tarinankerrontansa perustuvan siihen, että ”Henkilöillä piti aina olla motiivi sille, mitä he ajattelivat ja mihin nuo ajatukset heitä johtivat”. 

Suomen positiivisin brändi osaa sitouttaa

Sarjakuvien Aku Ankka on edelleen suosittu Euroopassa ja tänä päivänä sen piirtäjien joukkoon kuuluu myös suomalainen Kari Korhonen ». Aku Ankka -sarjakuvan vahva jalansija Suomessa on erikoislaatuista. Sanoma Media Finlandin julkaiseman Aku Ankkan sanotaan olevan sekä maan luetuin aikakauslehti että Suomen arvostetuin mediabrändi. 

Aku Ankan maine ei perustu pelkästään siihen, että se on kulttilehti. Se on myös laatulehti Laatu perustuu lehden maineeseen elävän suomen kielen vaalijana ». Lehden toimitus on aina pitänyt kunnia-asianaan käännösten laadukkuutta. Vuonna 2001 Helsingin yliopiston suomen kielen laitos valitsi Aku Ankan vuoden kielihelmeksi. Aku Ankka tuntee vastuunsa ja sanotaan, että yli puolet suomalaisista on oppinut lukemaan Aku Ankan parissa. Väite on helppo uskoa, kun on itsekin oppinut sekä piirtämään että lukemaan Aku Ankan parissa. Tämän päivän lapsille Aku Ankka opettaa paljon muutakin. Lue lisää, saatat yllättyä!

Hyvä brändi yllättää, tutustu Ankkaan!

Millainen on Aku Ankan hyvä brändi?

Mainosvideo on oivallinen tapa rakentaa brändiä » ja Ankkalinnassa tämä osataan. Ankan ja Pojan tarina -mainoselokuvasta välittyy hyvin suomalaisten erityinen suhde ja sitoutuminen Aku Ankkaan. Lopputekstissään Sanoma Median tilaama filmi kiteyttää brändin arvomaailman lyhyesti kehotukseen: Älä aikuistu!

Koskettava mainosfilmi niitti mainetta ja kostutti silmiä ulkomaita myöten. ». Elokuva kiteyttää tunteisiin vetoavasti kaiken sen, mikä suomalaisten ankkasuhteessa herättää muualla hämmästystä. Elokuva muistuttaa aikuistumisen vaaroista ja tekee Ankasta luopumisen sydäntä särkeväksi.

Herkkään Ankan ja Pojan tarinaan olisi hyvä lopettaa, mutta Ankalla on monta rautaa tulessa. Samalla kun suomalaisyrityksiä moititaan siitä, etteivät ne ymmärrä markkinoinnin merkitystä, Aku Ankka ei jätä kiveäkään kääntämättä. Sen markkinointi on näkyvää ja imagoon sopivasti kuin kouluesimerkki siitä, kuinka monikanavaisuutta toteutetaan. Tunteisiin vaikuttamisella » on markkinoinnissa merkittävä rooli. Aku Ankan kaltainen hahmo, joka ilmentää tunteiden laajaa kirjoa, on kuin tunnemarkkinointiin luotu.

Ankan ja pojan tarina liikuttaa.

Kohderyhmistä lähtien uniikki brändi

Hyvä brändi tuntee kohderyhmänsä ». Alla esimerkkejä Aku Ankan  vuoden 2018 yleisöstä:

  • Aku Ankka tavoittaa 756 000 suomalaisista
  • Aku vetoaa suomalaiseen mieheen. Se tavoittaa heistä 355 000 ja perheenisistä 23 %.
  • Aku Ankka on luonnollisesti myös Suomen suurin lapsiperhelehti tavoittaen lapsiperheistä 24 %.
  • Suomen suurinpana lasten ja nuoren lehtenä Aku Ankka tavoittaa 3–11 -vuotiaiden ryhmästä 36 %.

Hyvä brändi sosiaalisessa mediassa

Hyvä brändi markkinoi tehokkaasti ja sen viestintä on suunnitelmallista. Aku Ankka hallitsee somessa seuratuimpien aikakauslehtien joukossa kanavalta toiselle:

Voikin pohtia, korreloiko brändien menestys somesuosion kanssa? Varmasti osin, sillä vastaavia lukuja somessa kerää myös Fazerin Sininen, joka luokiteltiin Suomen arvostetuimmaksi brändiksi 2017. Mediabrändinä Aku Ankka erottuu muista poikkeavalla kohderyhmällään. Tästä johtuen se ei myöskään tuuttaa identtistä sisältöä kanavalta toiselle. Aku Ankka on ilmeisen tietoinen kanaviensa keskinäisistä sävyeroista ja valmis tuottamaan niihin kanavaoptimoitua sisältöä. Tutustu lisää tarkemmin somekanaviin markkinoinnin sisältöstrategian yhteydessä ».

Perinteinen suoramainonta

Jo joulukuusta 1951 asti ilmestynyt, nykyisen Sanoma-konsernin tuote on juuriltaan kiinni printtimediassa. Suvereenius alalla näkyy lehden suoramainonnassa, joka on yhtä juhlaa. Mainosteksit ovat nokkelia ja hulvattomasti otsikoituja. Kukapa meistä ei haluasi Akun tavoin toisinaan Nokittaa arkea. Tilaajalahjoissa ilmenee kohderyhmäajattelu: Esimerkiksi aktiivisuusranneketta on tuskin tarkoitettu perheen pienimmille, mutta se sopii hyvin Ankan vauhdikkaaseen imagoon.

Brändin hakusanamainonta

Aku Ankka tuntee myös  Googlen hakusanamainonnan. Vielä jokin aika sitten hakutulos Aku Ankalle nosti eteesi Aku Ankan hakusanamainoksen. Hyvä brändi ei tingi näkyvyydestä millään kanavalla. Lue tarkemmin orgaanisesta Google-näkyvyydestä » ja maksullisesta hakusanamainonnasta.

Digitaaliset palvelut ja sisältömarkkinointi

Aku Ankka on tiedostanut nuoremman kohderyhmänsä kulutustottumuksien muuttumisen. Sisältöä on tarjottava myös digitaalisessa muodossa. Tämä varmistaa sen, että Aku Ankka voi jatkossakin kantaa kortensa kekoon suomalaisten lukutaidon kehittäjänä. Akun Ankka on osaa hyödyntää sisältömarkkinointia »  hyvin monipuolisesti tavoitteiden edistämiseksi:

  • Sanoma konsernin Sanoma Pro on digitaalisia opetusratkaisujen tarjoaja ja kehittäjä sekä oppimateriaalikustantaja. Näin Aku Ankka on onnistuneesti yhdistänyt sarjakuvat ja oppimisen.
  • Yhteistyössä Helsingin Sanomien kanssa Aku Ankka on ohjannut lapsia uutisten myös lukijoiksi Hesarin Lasten Uutisilla ».
  • Diginatiiveja houkutellessa ei voi sivuttaa pelaamista, joten jo vuosia sitten Sanoma julkaisi perustuvan mobiilipelin ».
  • Vuoden 2013 ponnistus oli saattaa vanhat Aku Ankka -lehdet verkkoon. Nyt vanhatkin numerot on luettavissa digitaalisesti lataamo-palvelussa ». Kaiken kaikkiaan sivuston sisällöt ovat ensiluokkaista sisältömarkkinointia omalle kohderyhmälle.
  • Lehdellä on luonnollisesti myös oma verkkokauppa erilaisille Disney-leluille unohtamatta Kääk Ale -tuotteita.

Hyvän brändin ansaittu media

Suomalaisessa mediassa Sanoman konserniin kuuluva Akun Ankka saa helposti ansaittua näkyvyyttä. Hyvä brändi kunnostautuu myös mitä erilaisimmissa tempauksissa:

Aku Ankka -brändi kulttuurisivuilla:

Aku Ankka -brändi viihdeuutisissa:

  • Aku Ankka ei poikkea muista julkkiksista. Hauskoilla mokilla noustaan Iltalehteen »
  • Akulla on myös lukuisia tunnettuja faneja, kuten Tuomas Holopainen »
  • Kun valtaosa Aku Ankan lukijoista on nykyään täysi-ikäisiä, Yle Uutiset jäi pohtimaan, pystyykö vanha hyvä brändi vielä venymään tarpeeksi »
  • Aku Ankan murrealbumit » ovat riemastuttaneet lukijoita ympäri Suomen.
  • Vanhat Aku Ankat ovat myös käypää valuuttaa ja arvokkaita keräilyharvinaisuuksia.

Aku Ankka -brändin tunnetut yhteistyökumppanit

  • Esa Saarinen on tehnyt Aku Ankka -lehdelle persoonallisuustestin »
  • Aku on näkynyt myös Voice of Finlandin » areenalla.
  • YouTube-viihdettä » Aku Ankka on tuottanut yhteistyössä Duudsonien kanssa. 
  • Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa syntyi alle 16-vuotiaille suunnattu Keksijänero-kilpailu »
  • Yhteistyö keksijänerojen ja PHR:n kanssa jatkui luontevasti kumppanuudella Heurekan kanssa. Heurekan tiedeleirien » yhteydessä järjestetty koodauksen opiskelu sujui linjassa aikaisempien sukupolvien lukemaan opettelun kanssa.
  • Digi-Aku-tietoturvaliite yhteistyössä Elisan ja F-Securen » kanssa.
  • Aku Ankan Made in Finland -kirja » vuodelta 2018 oli yritys tavoittaa sitä täysi-ikäisten lukijoiden kohderyhmää, joille pelkkä nostalgia ei riitä. Osa aikuislukijoista koki idean ”piristysruiskeena väsähtäneelle vaakkujalle”.

Hyvä brändi katsoo tulevaisuuteen

Aku Ankka on osannut markkinoida lapsille pitkänäköisesti juuri viihteellisen oppimisen kehittäjänä. Useita sukupolvia ilahduttaneelle lehdelle uusiutuminen ajan hengessä on ollut mallikasta. Naapurissa Dagens Media » kertoi, että  Ruotsin Kalle Ankan siirtymä ei onnistunut yhtä hyvin.

Lapset ovat haastava kohderyhmä, sillä lapsiin kohdistuva mainonta on ongelmallista ja usein eettisesti kyseenalaista. Aku Ankka on kyennyt pitämään tässä riman korkealla, mikä vahvistaa sen laadukasta brändimielikuvaa. Vanhan konseptin visuaalisuus on ollut helppo siirtää uusiin kanaviin. Siinä onnistuminen on edistänyt myös digitaalisten kanavien suosiota. Brändikonseptin pysyvyys saattaakin olla ongelma vanhemmissa ikäryhmissä. Aikuisyleisön kohdalla haasteeksi voi muodostua jatkuva laadukkaan sisällön tuottaminen. Edellä mainittu Made in Finland -kirja oli yksi askel tähän suuntaan.

Brändiä voi uhata myös Sanoma Median innokkuus tarjota Aku Ankan hyvää brändiä sekalaisten tuotteiden mainontaan. Sanoma myy mainostajille mainostilan lisäksi mm. partneruutta ja natiivimainontaa. Suomessa Sanoma Media on natiivimainonnan pioneeri, mutta alkuun ei osuttu maaliin, kuten Ellun Kanat » Ankkaa muistutti. Pääosin positiivinen medianäkyvyys on saanut säröjä myös julkisen sanan neuvoston puuttuessa syytöksiin piilomainonnasta ». Hyvä brändiviestintä on taitolaji, tutustu lisää brändiviestinnän haasteisiin ».

kissa-kuvitus ja aku ankka-brändi ©Marju Aavikko
Hyvä brändi menee ihon alle

Hyvä brändi ei petä

Hyvän journalistisen tavan rikkominen ei hetkauttaa lapsiyleisöä, mutta luotettavalla brändillä ei ole varaa virheisiin. Jopa Aku Ankan on syytä olla tarkkana. Kuten mainosfilmi pojan ja ankan tarina osoitti, Aku Ankka -brändin tunneside aikuiseen yleisöön on yhä vahva. Partneruuksien ongelmaksi voi muodostua se, että tietyllä tasolla Aku Ankalta odotetaan koskemattomuutta. Suomalaiset erottelevat mielessään Disneyn pörröisen tuotemyynnin ja oman suomalaisen Aku Ankkansa.

Erityinen asema tuo kaupalliselle toimijalle haastetta: Aku Ankka -brändiin kuuluu hulvattomuus, ei halpahintaisuus. Aivan kuin Aku Ankalla olisi velvollisuus säilyttää arvokkuutensa. Hyvä brändi on kuitenkin edennyt rohkeasti koti uusia markkinointimahdollisuuksia. Herkkää korvaa tarvitaan uskollisen aikuisyleisön kuulemisessa, sillä heistä ei aivan vielä ole varaa luopua.

Lue lisää brändeistä! Saattaisit pitää myös näistä:

Videomainonta on tehokas väline, joka rakentaa brändiä ja kasvattaa yrityksen tunnettuutta. Tutustu videomainonnan valtteihin tarina kerrallaan.

Moni tuttu brändihahmo on saanut kokea brändiuudistuksen tai siirtyä kokonaan sivuun. Lue kuinka vanha brändihahmo voi uudistua ja selättää haasteet.

Brändimarkkinoinnin historia, sen nykypäivän haasteet sekä parhaat esimerkit brändimarkkinoinnin tekemiseen.