artikkelien avainsanalista


Miksi tarinankerronta on meille tärkeää?

Tarinankerronta liittyy vahvasti viestinnän kehitykseen ». Ihmisillä on ollut aina ollut tarve kommunikoida ja välittää toisilleen viestejä. Tietyssä evoluutiomatkan vaiheessa huomattiin, että tarinankerronta on tehokkain tapa tulla kuulluksi ja muistetuksi. Tämän blogin teksteissä muistetaan erityisesti visuaalisen tarinankerronnan mestareita » ja nostetaan esiin visuaalisen kerronnan merkitys niin infografiikan tekemisessä » kuin tehokkaan oppimisen tukena ».


Brändien tarinankerronta

Tänä päivänä tarinankerronta on brändimarkkinoinnin perustyökalu. Se kuuluu hyviin bisnestaitoihin, sillä tarinoiden avulla myydään ajatuksia eteenpäin. Tarinoiden synnyttämät mielikuvat ohjaavat lukijan, katsojan tai palvelun käyttäjän päätöksiä ja mielenkiintoa. Blogissa voit tutustua  brändimarkkinoinnin perusteisiin » tai pohdintoihin tunnevaikuttamisesta ». Löydät kootusti eri mediakanavat tarinoiden jakamiseen sisältöstrategiat -tekstistä ». Jokaisella brändillä on omanlaisensa tarina kerrottavanaan ja parhaimmillaan tarinat tukevat toisiaan. Blogitesteistä löydät koonteja brändiesimerkeistä, joissa tarinat ovat olleet rakentamassa mielikuvaa kohteestaan. Tutustu tarkemmin mm. Ankan ja pojan tarinaan » tai suomalaisten Kahvibrändien » eläviin muistoihin.


Hyvä tarinankerronta kaikilla kanavilla

Hyvässä tarinankerronnassa hyödynnetään useita kanavia ja erilaisia keinoja. Tarinankertojan käytössä on tekstin ohella kuvat, mutta ääni on ollut ensimmäisin keino jakaa tarinaa. Tarinoita on kerrottu luolansuulla ja nuotiotulen äärellä, tarinat kuuluvat myös lasten iltasatuihin. Nykyään tarinat ovat löytänyt tiensä yhä suositumpiin äänikirjoihin ja podcasteihin. Blogissa äänisisältöjä edustavat podcastit ja löydät artikkelista myös media-aiheisten podcastien suositukset. Tutustu tarkemmin podcasteihin ».


Ihmisille on tyypillistä nähdä kuulemansa tarinat kuvina. Siksi ei ole ihme, että elävä kuva on tehokkain tapa tarinankerrontaan. Elokuvan keinoja ja tarinan voimaa on osattu yhdistää jo mykkäelokuvan ajoista lähtien. Samoin klassikkoelokuvat » ovat osanneet hyödyntää tarinankerronnassa mm. vahvoja kontrasteja.


Tarinankerronta luolansuulta kohti digiaikaan

Koska me ihmiset olemme vastaanottavaisia hyville tarinoille, myös kanavat tarinoiden kertomiseen ovat lisääntyneet. Sekä oppimista että tarinointia edustavat parhaimmillaan YouTube-videot » monenkirjavilla sisällöillään.


Videomainonta brändin rakentamisessa » kokoaa tarinankerronnan yhteen eri teemoista ja hyvän brändivideon anatomiaan » tutustutaan palkitun mainosvideon analyysissa.


Oma lukunsa on kotisivujen sisällöntuotanto, jossa sisällöt kulkevat koko sivustoprojektin punaisena lankana. Blogissa pääset tutustumaan siihen, kuinka tarinankerronta ja viestien muotoilu toteutetaan verkkosivuilla. Lue myös lisää sisältösuunnittelusta » ja stategisesta viestinnästä ».


Kaikki blogin testit löytyvät kootusti ja aikajärjestyksessä mediablogin etusivun listauksessa ».
Katso alta tai etusivulta lisää: tarinankerronta jatkuu!