Pariisin myytti ja Henri Tolouse-Lautrecin julistetaide

Pariisin myytti elää vahvana, mutta mistä mielikuva syntyy? Pariisi on kaunis kaupunki eikä Montmartren katujen lumoa ei voi kieltää, mutta vanhoja romanttisia kaupunkeja riittää. Kaupungilla lienee jotain, mitä muilta puuttuu: Pariisilla on visuaalisia tarinoita! Tällä vuosituhannella oman kortensa kekoon on kantanut Amélie » ja Midnight in Paris ». Elokuvat ovat kuitenkin vain jatke sille, minkä kiehtova Belle Époque viime vuosituhannen vaihteessa synnytti.

1800-luvun modernismi ja sen monet keksinnöt valoivat innostavaa kehitysuskoa. Maailman nopea laajentuminen ulottui myös Pariisin kulttuuriin ja kukoistaviin kuvataiteisiin. Visuaalisen historian muistiin Belle Époquen värikäs yöelämä tallentui sitä etevästi kuvanneen Henri de Toulouse-Lautrecin käsistä. Samalla kun julistetaiteen lahjakkain tulkki edisti ajan kabareetähtien uraa hän innovoi näkemyksillään uusia ilmaisutapoja sekä teknisesti että taiteellisesti. Hän rikkoi perinteiset rajat sekoittamalla kaupallisen ja taiteellisen avaten tietä nykyaikaiseen visuaaliseen kulttuuriin. Henri de Toulouse-Lautrecin työt levisivät painotuotteiden kautta ja muodostuivat vertauskuvaksi aikakaudelle, josta kasvoi Pariisin myytti.

Belle Époquen Pariisi ja Toulouse-Lautrecin tarina en français

Moderninin Pariisin myytti nousee Montmartrelta

Yhtä sujuvasti kuin hyvä kokki, tekee Pariisi tänä päivänäkin vaikutuksen. Mutta viime vuosisadan vaihteessa paikka oli tyrmäävä. Vuodet 1890–1910 olivat taloudellista nousukautta ja kaduille ilmestyivät ensimmäiset autot ja metropysäkit. Kaupungin siluettiin nousi sekä Sacré-Cœur -basilika että Eiffel-torni. Vuosi 1900 näkyi vahvana käännekohtana. Pariisissa järjestettiin maailmannäyttely » ennätyksellisellä kävijämäärällä ja toiset nykyaikaiset olympialaiset ». Vuoden 1900 Pariisissa asui lähes 3 miljoonaa ihmistä, kun vuonna 2019 varsinaisessa Pariisissa oli asukkaista 2,2 miljoonaa.

Aika oli elinvoimaista myös taiteellisesti. Jugendtyyli » näkyi katukuvassa ja taiteilijat ympäri maailmaa saapuivat kouluttautumaan Pariisiin. Joukkoon mahtui myös suomalaisen kultakauden taiteilijoita, kuten Montmartren taiteilijakommuunissa alkuun asunut Albert Edelfelt ja Akseli Gallen-Kallela. Pian kuvataiteilijoita seurasivat Pariisiin myös kirjailijat. Virikkeisessä ilmapiirissä luotiin täysin uusia suuntauksia ja heittäydyttiin yöelämän pyörteisiin. Pariisi nousi taiteen, viihteen ja nautintojen pääkaupungiksi kun ylemmän sosiaaliluokan slummailijat sekoittuivat yökerhoissa ja kahviloissa Montmartren väestöön. Koktailista syntyi Pariisin myytti.

kissakuvitus©Marju Aavikko
  • Save
Belle Époquen ikoniset julisteet inspiroivat edelleen

Pariisin katujen mainosjulisteet näkevät päivänvalon

Länsimaisen grafiikan historiassa elettiin mielenkiintoista aikaa, kun uudet teknologiat levisivät myös painoalalle. Juliste oli yksi aikaisemmista mainosmuodoista ja viestintävälineenä se otti harppauksen eteenpäin, kun Jules Cherét » toi Pariisiin ensimmäiset suuret litografiset painokoneet. Aikaisemmin kivipainoa eli litografiaa oli käytetty mm. ravintoloiden ruokalistojen tai teatteriohjelmien monistamisessa. Nyt menetelmä saatiin suurikokoisten julisteiden käyttöön. Uusi painotekniikka mahdollisti myös suuremmat painoerät, monipuolisemmat värit ja uusia visuaalisia efektejä.

Pariisin kadut muuttuvat yhdellä iskulla mainosalustaksi ja taidegalleriaksi. Ulkomainonta tehokkaana mediana nousi markkinoinnissa uudelle tasolle ja julisteet vakiinnuttivat asemansa tärkeimpänä mainosmuotona.

Henri de Toulouse-Lautrec julistetaiteen tiennäyttäjäksi

Samoihin aikoihin kun julistepainatus kehittyi, Pariisiin saapunut Toulouse-Lautrec löysi värilitografiasta oman mediansa. Uusi väline vaikutti myös typografian » kehitykseen, koska julisteita oli tarkoitus lukea kaukaa. Kaduille levittäytyvät julisteet vaativat suurempia kirjasinkokoja ja uutta sommittelua. Toulouse-Lautrec kuuluu graafisen suunnittelun pioneereihin, joka ensimmäisten joukossa yhdisti kuvaelementit ja tekstit yhdeksi kokonaisuudeksi.

Pariisin myytti syntyy julistetaiteen tukemana

Toulouse-Lautrec omaksui kaiken nykyaikaisen ja kokeili tuoreita menetelmiä. Esimerkkinä crachis, jolla sai aikaan roiske-efeketejä pirskottamalla mustetta litografiassa käytettäville kiville. Vaikutteita töihinsä hän otti mm. japanilaisista puupiirroksista ». 1800-luvun lopulla japanilaista tyyliä ihailtiin länsimaissa samalla innolla kuin nyt mangaa tai animea. Japanilaisten puupiirrosten tasaiset väripinnat, selkeät muodot ja epätavalliset kuvakulmat löysivät tiensä myös Toulouse-Lautrecin litografioihin.

Toulouse-Lautrecin ansioita graafisena julistetaiteilijana:

  • Elävät väripaletit ja rohkea grafiikka mullistivat graafisen suunnittelun maailmaa.
  • Keräilijöitä houkuttelevat mainosjulisteet olivat 1890-luvun katutaidetta, mikä hämärsi rajan mainosten ja kuvataiteen välillä.
  • Toulouse-Lautrecin litografiajulisteet edelsivät myöhempien aikojen pop-taidetta ja loivat konseptin mainostettavalle henkilöbrändille.

Montmartren mainosjulisteet ja brändimedia

1800-luvun lopulla Pariisi oli tunnettu yökerhoistaan, tanssisaleistaan ja kasvavasta viihdetarjonnastaan. Yksittäiset esiintyjät alkoivat saada mainetta ja paikkojen vetäjät näkivät asetelmassa markkinatarpeen. Samaan aikaan laulajat, tanssijat ja viihdyttäjät alkoivat etsiä mahdollisuuksia henkilöbrändinsä » kasvattamiseksi. Kun ajanjaksolle osui myös mainosmateriaalien lähettämistä rajoittavien lakien huojentuminen, maaperä oli suotuisa markkinoinnille.

Toulouse-Lautrec Montmartren ja modernismin kuvittajana | Grand Palais 2020

Mainosjulisteet olivat juuri sopiva media ja formaatti vastaamaan tähän tarpeeseen. Sosiaalisen median varhaisena edeltäjänä mainosjuliste oli kanava, jonka välityksellä päivän kuuluisuuksista tuli koko Pariisin tunnistamia hahmoja. Julkkiskulttuuri muovautui grafiikan suunnittelijoiden käsissä sellaiseksi kuin me sen nyt tunnemme. Toulouse-Lautrec, Alphonse Mucha » ja Théophile-Alexandre Steinle » loivat uutta visuaalista kuvastoa. He ottivat vaikutteita oman aikansa trendeistä, populäärikulttuurista sekä hyödynsivät painotuotteiden uusia mahdollisuuksia. Samalla he jättivät nimensä taidehistoriaan värikkäillä ja ikonisilla mainosjulisteillaan.

Henri de Toulouse-Lautrec oli eturivissä, kun huipputason taiteilijoita ryhdyttiin tilaamaan tapahtumien markkinointiin. Ympäristössä, jossa kaikki hakivat näkyvyyttä ja huomiota, Toulouse-Lautrecin taidoilla oli käyttöä. Hänen monista kuvista tuttu Jane Avril » oli yksi aikakauden suurimmista tähdistä. Avril tunnisti julistevetoisen maineen mahdollisuudet ja lähti rakentamaan henkilöbrändiä sen ympärille. Myöhemmin Avril kirjoitti, että oli kuuluisuutensa velkaa Toulouse-Lautrecille.

Toulouse-Lautrec ja Montmartren tähdet

Toulouse-Lautrec suunnittelutaidot nostivat myös hänen toisen läheisen ystävänsä, Aristide Bruantin » mainetta. Yökerhoesiintyjä tunnettiin katuslangilla esittämästään Chanson réaliste » -tyylistä, mutta myös punaisesta huivista ja mustasta viitastaan. Nämä tuntomerkit Toulouse-Lautrec ikuisti visuaalisen kulttuurin muistiin.

Taiteilijasta itsestäänkin saattoi tulla tunnettu henkilö. Jo omana aikanaan töillään ja boheemilla elämäntavallaan huomiota saanut Henri de Toulouse-Lautrec oli lähes julkkis muiden joukossa. Hän on niitä harvoja viime vuosituhannen taiteilijoita, jonka persoona on edelleen yhtä tuttu kuin työtkin.

Rappioromantiikkaa ja taiteilijaelämää

Taideopiskelun Pariisissa teki mahdolliseksi nuoren Henri de Toulouse-Lautrecin aristokraattinen perhetausta, mutta Montmartren boheemit korttelit antoivat keinon paeta sitä. Ulkopuolisuuden ja epävarmuuden tunteissa kasvanut, perinnöllisen sairauden seurauksena lyhytkasvuiseksi jäänyt taiteilija koki Pariisin helpotuksena. Pariisin yöelämä sai vapaat kädet turmella tulokasta ja tätä kautta Toulouse-Lautrec löysi myös läheisimmät ystävänsä. Ennen pitkää hänen elämäntapansa yökerhojen vakiovieraana ja suhteensa absinttiin vaati veronsa. Vuonna 1864 syntynyt Toulouse-Lautrec kuoli 36 vuotiaana vuonna 1901, mutta ehti jättää jälkeensä mittavan tuotannon. Yksi postimpressionismin ajan » tunnetuimmista taidemaalareista oli samalla tuottelias graafikko ja kuvittaja. Kivipainotaiteestaan tunnettu taiteilija ehti luomaan litografian ja maalausten lisäksi suuren märän akvarelleja ja piirustuksia.

Henri Toulouse-Lautrecin tarina

Tolouse-Lautrec ja Montmartre

Henri de Toulouse-Lautrec ei ollut ainoa kuvataiteilija, jolle Montmartren rinteet tarjosivat johdatusta. Koska alue sijaitsi tuolloin sopivasti kaupungin rajojen ulkopuolella, siellä ei kerätty kaupunkiveroa ja Sacré Coeurin nunnien tekemää viiniä riitti. Pariisin boheemi kaupunginosa oli vaikuttamassa koko modernin taiteen kehitykseen kokoamalla yhteen 1800-luvun lopun suurimpia luovia nimiä. Montmartren ympäristössä samoihin aikoihin asuneita ja työskennelleitä taiteilijoita olivat myös mm. Edgar Degas (1834–1917), Claude Monet (1840–1926), Pierre-Auguste Renoir (1841–1919) ja Vincent van Gogh (1853–1890).

Montmartre kahviloineen ja kuppiloineen muodostui kulttuuriseksi voimaksi, joka määritteli modernin tyylin ja Toulouse-Lautrec oli sen terävin havainnoija. Hän saattoi maalauksissaan kuvata arkisiakin tilanteita, mutta julisteissa pääosaa esitti Montmartren villiä outoutta sykkivä yöelämä. Toulouse-Lautrec asui ja työskenteli tässä naapurustossa, tunsi Montmartren asukkaat kaikista yhteiskuntaluokista ja loi näkemästään sisällön töilleen. Työstettävänä ei ollut tietty vedos, vaan elämäntapa ja sen muuttaminen taiteeksi.

Värikäs Montmartre ja Henri de Toulouse-Lautrecin taide

Moulin Rouge La Goulue – ensimmäinen mainosjuliste

Toulouse-Lautrecin myöhäisillan klubien, baarien ja bordellien taidetta ei olisi voinut tuottaa elämättä hänen elämäänsä. Taiteilijat taipumukset seurasivat toimeksiantoja tai toisinpäin. Toimeksiantajia olivat mm. Divan Japonais, Ambassadeurs ja Moulin Rouge. Kun Moulin Rouge -kabaree avattiin Montmartressa vuonna 1889, siitä tuli Toulouse-Lautrecin vakiokohteita. Pian sen legendaarinen johtaja Charles Zidler pyysi Toulouse-Lautrecia suunnittelemaan paikalle mainosjulisteen. Pariisin kaduille levitettiin joulukuussa vuonna 1891 ”La Goulue au Moulin Rouge” -julisteesta 3000 kopiota. Toulouse-Lautrecin ensimmäisestä julisteesta tuli kaikkein tunnetuin ja siitä löytyy jo kaikki taiteilijan töiden tunnusmerkit. Julisteessa on rohkeat mustat ääriviivat, litteät muodot ja hilpeä rappion tunnelma. Lisäksi Toulouse-Lautrec osasi yhdistää vetovoimaisiin töihinsä aina jotakin häiritsevää.

Le Divan Japonais -julisteessa Jane Avril ja musiikkikriitikko Édouard Dujardin » istuvat näyttävästi paikan yleisössä, osoittaen selkeästi sen, minne iltaisin kannattaa lähteä. Taiteilija on rohkeasti rajannut lavaesiintyjän pään kuvan ulkopuolelle, tietäen että katsoja tunnistaa hänet pitkistä mustista hanskoista laulaja Yvette Guilbertiksi ». Toulouse-Lautrecin töistä kadunmiehet ja -naiset tiesivät aina, mistä tähdestä kulloinkin oli kysymys. Yökerhojen esiintyjät eivät tosin olleet aivan tavallisia tyyppejä. Osa heidän vetovoimastaan perustui omalaatuisuuteen ja tiettyyn tavaramerkkiin. Tähän Toulouse-Lautrec tarttui, kuten Aristide Bruantin punaiseen huiviin.

Aitous ja autenttisuus Toulouse-Lautrecin tunnusmerkkeinä

Autenttisuuden vaatimus on tuttua tämänkin päivän visuaalisessa viestinnässä. Tosielämä koetaan vangitsevampana kuin silotellut kuvat. Toulouse-Lautrecin vahvuus on siinä, että mitä kauemmaksi glamourista hän kohteensa kuvasi, sen kiinnostavimmilta he näyttävät. Hänen työnsä olivat osuvia ja jännitteisiä, mutta myötäeläviä.

Ikonisten hahmojen aitouden takaa löytyy Toulouse-Lautrecin:

  • Vahva psykologinen näkemys.
  • Taloudellinen ja ilmaisuvoimainen piirrosjälki, jossa vähemmän on enemmän.
  • Anonyymien tai kuvitteellisten hahmojen sijaan tosielämän henkilöiden kuvaaminen.
  • Usein läheinen suhde kohteidensa kanssa.
  • Kyky vangita kuvattavan yksilöllinen olemus ja luontaiset piirteet.

Moulin Rouge ja Pariisin myytti mediakulttuurissa

Tolouse-Lautrecin taide jäi elämään aitoina kuvauksina, mutta Moulin Rouge » saa kiittää maineestaan myös elokuvia. Vaikka ne kertovat meille siistittyjä tarinoita – päin vastoin kuin Tolouse-Lautrec teki – niissä jatkuu Pariisin myytti. Nostalgia on pyyhkinyt pois sen, että 1890-luvun Montmartre oli enemmin turvaton kuin viihtyisä paikka.

Eipä ihme, että värikäs Moulin Rouge on kuvattu lukuisissa elokuvissa. Kuuluisimmat Moulin Rouge -elokuvat ovat olleet myös oman aikansa kassamenestyksiä. Elokuvien Mouling Rouge ja Montmartre loivat oman maailmansa kuten John Hustonin vuoden 1952 Moulin Rouge ». Huston sai elokuvasta vuoden parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon » ja elokuvan puvustuksesta vastasi Elsa Schiaparelli ».

John Hustonin Moulin Rouge 1952
Baz Luhrmainin Moulin Rouge! 2001

Baz Luhrmannin Moulin Rouge! » 2001 jatkoi Hustonin viitoittamaa tietä, vaikka Tolouse-Lautrec jäi siinä sivuroolin. Elokuva pyrki yhdistämään useita vastakkaisia tyylejä ja sisälsi niin runsaasti pop-musiikkia, että Baz Luhrmannilta meni melkein kaksi vuotta saada oikeudet lauluihin.

Tolouse-Lautrecin kuolemasta tulee ensi vuonna 120 vuotta ja Montmartren boheemitaiteilijat ovat vaihtuneet jo ajat sitten turisteihin. Myöskään Moulin Rouge ei ole entisensä, mutta Pariisin myytti elää sen punaisissa valoissa odottaen jokaista matkailijaa, joka haluaa sen omin silmin nähdä. Nostalginen Belle Époque » jatkuu illuusioina ja mediakulttuurin muokkaamana.

Lähteitä ja lisälinkkejä: Pariisin myytti ja Tolouse-Lautrec

France-Amérique | 1900 the birth of Parisian Myth »
Hämeen Sanomat | Entisajan Pariisi »
The BBC | Toulouse-Lautrec: poster boy of the Paris elite »
Victoria Art Gallery | Toulouse-Lautrec and the Masters of Montmartre »
Culture Calling | The poster became an art form »
The Scotsman | Edinburgh exhibition to celebrate Belle Epoque celebrity era »
Difford’s Guide | Henri de Toulouse-Lautrec »
Design Week | How Henri de Toulouse-Lautrec captured the underworld of bohemian Paris »
The Guardian | Toulouse-Lautrec and the real story of the Moulin Rouge »